Puutarhan syystyöt

7 asiaa, jotka kannattaa tehdä!

Tynnyrimiehen vaimolla on kiirettä pitänyt viime aikoina ja nuo puutarhahommat ja puutarhan syystyöt ovat jääneet vähän retuperälle… toivottavasti en ole ainoa ?

No nyt eilen (la 14.11.2020) sitten pyhitin koko päivän puutarhan syystöille eli puutarhalle ja ulkohommille ja siinä samalla töitä tehdä ajatus kääntyi blogiin ja syystöiden vinkkeihin. Tässä siis muutama vinkki, jotka ehdottomasti kannattaa nyt pikapuoliin tehdä. Mitä enemmän jaksat panostaa syystöihin, niin sen vähemmällä pääset sitten keväällä ja suurimman osan syystöistä voi tehdä lumien ja roudan tuloon asti!

1. Kitke kukkapenkit syksyllä

Kukkapenkit kannattaa kitkeä rikkakasveista, jotta penkkisi voivat valmistautua talvehtimiseen. Tosin tässä nyt on ainakin etelässä ollut viime vuosina niin leutoja talvia, että tämän homman mielekkyyttä joskus tulee pohtineeksi. Alla kuva ruusuista, jotka vieläkin 15.11. kukkivat Ulvilassa pihallamme.

Ruusu kukkii vaikka puutarhan syystyöt ovat jo vauhdissa!
Ruusu kukkii puutarhassa vielä marraskuussakin

Ensimmäisten pakkasöiden jälkeen kannattaa leikata ruusujen kukkalatvat pois mutta lopullinen leikkaus tehdään vasta keväällä. Jos haluat, niin maan pinnan jäädyttyä ruusujen päälle voit levittää noin 20 cm kerroksen Puutarhan Talvisuojaa varmistamaan ruusujen talvehtiminen. Samoin arat köynnökset kannattaa mahdollisuuksien mukaan laskea maahan ja peittää. 

Onneksi kukkapenkkejä ei tarvitse erikseen haravoida, vaan lehdet ja kuolleet kukkavarret suojaavat kasveja pakkaselta, viimalta ja kevätauringolta. Keväällä sitten perennoiden kuivettuneet varret kannattaa leikata ja jos syksyn lehtiä näkyy vielä mullan pinnalla, niin voit ripotella niiden päälle lannoitetta ja päällimmäiseksi laittaa ohuen kerroksen kompostia tai puutarhamultaa.

2. Haravoi nurmikko syksylläkin

Tästä ollaan montaa mieltä, että kannattaako nurmikko syksyllä haravoida mutta eräs pointti puoltaa tätä eli paksu lehtikerros voi levittää erilaisia tauteja ja sitähän et halua! Nurmikko kannattaa jättää talvehtimaan noin 5 cm korkuisena.

Tiesitkös muuten, että liian pitkä nurmikko on altis talvituhoille ja siksi onkin tärkeää jatkaa säännöllistä leikkausta vielä syksylläkin. Nurmikko lopettaa kasvunsa vasta, kun päivälämpötila laskee alle +5 asteen. Erilaiset homeet ja haitalliset sienet muhivat talvella liiskaantuneessa ja tiiviissä nurmikerroksessa. Etenkin lumihome vaivaa liian pitkäksi jääneitä nurmikkoja sellaisina talvina, jolloin lumi sataa ennen kuin maa on jäätynyt. Eli nyt siis hihat heilumaan ja haravoimaan. Saat samalla hyvää hyötyliikuntaa!

Haravointi on yksi tärkeimmistä puutarhan syystöistä
Haravointi on yksi tärkeimmistä puutarhan syystöistä

PS: Nurmikon voit myös lannoittaa ja kalkita näin syksyllä!

3. Suojaa hedelmäpuut yms. jäniksiltä

Jänikset ovat ihan kivoja mutta aikamoista tuhoahan ne saavat aikaan, jos et muista/ viitsi suojata hedelmäpuita ja erityisesti pensasmustikkaa ennen pakkasia. Kannattaa ottaa varman päälle ja aidata kasvustot riittävän korkealla kanaverkolla.

Puiden runkoja kannattaa lisäksi suojata myyrän tuhoilta, johon tarkoitukseen on suunniteltu erityisiä rungonsuojia, mutta suojan voit ihan hyvin rakentaa myös esim. salaojaputkesta. Tiesitkö muuten, että tuomen oksien ja luonnonlannoitteen hajun on todettu karkottavan jyrsijöitä, joten niitä kannattaa sijoittaa talveksi kasvien tyvelle? Puutarhan syystyöt voivat olla aika opettavaistakin, vai mitä?

4. Leikkaa puita ja pensaita

Jotkut pensaat, kuten esimerkiksi syyshortensiat, kannattaa leikata säännöllisesti joka syksy, jotta ne säilyttäisivät tuuhean kasvutapansa ja kukintansa. Leikkaa siis syyshortensian viimeisen vuoden versot lehtien putoamisen jälkeen 2–3 silmun yläpuolelta.

Ai niin, jos sulla on luumu- ja/tai kirsikkapuita, niin nehän leikataan näin syksyllä, kun kasvit ovat pudottaneet lehtensä. Vain vioittuneet ja toisiaan hankaavat oksat leikataan pois. Marjapensaita, kuten esimerkiksi herukkapensaita voi leikata joko keväällä tai syksyllä mutta tärkeää on varmistaa, että kasvi on lepotilassa. Vuosittain kannattaa leikata suurin kaartein 3–5 vanhinta oksaa maata myöten poikki. Jos on kovin sateinen syksy, kannattaa leikkuita viivytellä ihan pakkasiin asti, sillä runsaiden sateiden vuoksi homeita on paljon.

Jos sulla on omenapuita, niin muista poistaa muumiotautiset ja muuten huonot omenat puista ja niiden alta, etteivät taudit pääse talvehtimaan ja leviämään. Voit tuhota huonot omenat maahan hautaamalla tai polttamalla. Myös marjapensaissa olevat tautiset lehdet on hyvä poistaa.

Puut ja pensaat kaipaavat silloin tällöin leikkaamista, vaikkapa juuri puutarhan syystöiden yhteydessä
Puut ja pensaat kaipaavat silloin tällöin leikkaamista

5. Suojaa ikivihreät kevätauringolta

Kevätaurinko on ihana mutta ah, niin petollinen. Muistatko sen tunteen, kun kevään ensimmäiset säteet lämmittävät kasvojasi? Nuo samat säteet ovat kovin vaarallisia erityisesti ikivihreille kasveillesi. Ethän halua joutua uusimaan niitä vain sen takia, että et suojannut niitä riittävästi? Tämä on toki aikaa ja energiaa syövä rutiini mutta tästä ei kannata lipsua ja nyt kun tuntuu siltä, että tämä ilmastonmuutoskaan ei taida olla paranemaan päin, niin älä luista tästä hommasta! Puutarhan syystyöt ovat mukavaa puuhaa, kunhan ei ota ihan kauheaa stressiä asian suhteen.

Erityisesti alppiruusut ja lähivuosina istutetut havupensaat on syytä suojata kuivattavalta kevätauringolta. Voit rakentaa pensaiden ympärille kehikon mutta tee se ennen maan routaantumista! Tämän kehikon päälle on suoja sitten helppo laittaa. Näin sitten, kun maa on routaantunut, niin esimerkiksi havuista tehty kota kerää lumivaipan kasvin ympärille ja suojaa sekä viimalta, pakkaselta että kuivattavalta auringolta.

Muistathan suojata puutarhasi ikivihreät puutarhan syystöiden yhteydessä!
Suojaa ikivihreät syksyisin

6. Paranna kasvimaatasi syksyisin

Jos sulla on kasvimaa, vaikka kuinka pienikin, niin sadonkorjuun jälkeen kannattaa sille tehdä ns. syysmuokkaus. Eli käännä kasvupaikalle jääneet kasvintähteet kevyesti maahan. Tässä samassa yhteydessä voit lisätä maanparannusainetta, jos se on tarpeen. Jos sulla on esim. karkeaa kivennäismaata tai huonorakenteista hiesu- ja savimaata, niin voit parantaa niiden viljelyominaisuuksia eloperäisillä maanparannusaineilla kuten turvemullalla tai kompostilla. Turvemultaa kannattaa levittää tarpeen mukaan 10-20 cm ja kompostia 2-5 cm kerrokset. PS: Syksyllä maahan muokattava komposti saa olla puoliraakaa eli ns. katekompostia.

VINKKI: Jos haluat parantaa esim purjon, talvikaalin, lantun tai mustajuuren säilyvyyttä, niin viivytä niiden nostoa mahdollisimman pitkään, jopa ensipakkasiin asti. 

Puutarhan syystyöt takaavat sadon seuraavallakin kerralla
Puutarhan syystyöt takaavat sadon seuraavanakin keväänä/ kesänä

7. Tyhjennä sadevesitynnyri talveksi

Jos keräät sadevettä talteen vaikkapa sadevesitynnyriin, niin kohta alkaa olla viime hetket tyhjentää astiat. Jotkut pesevät astian mutta itse en ole näin tehnyt, sillä meillä sadevesitynnyrit on liitetty ränneihin vedenohjaimella, joissa on roskasuodatin ja tynnyreiden päällä on kannet, joten ne pysyvät aika hyvin puhtaina näillä konstein.

Sadeveden keräämiseen on monta syystä. Muista kuitenkin tyhjentää tynnyri talveksi.
Sadeveden keräämiseen on monta syystä. Muista kuitenkin tyhjentää tynnyri puutarhan syystöiden yhteydessä.

Sadevettä voi kerätä monesta syystä, joku etsii tuntumaa Suomen sateisuuteen, toinen taas käyttää vettä salaattipenkin kasteluun, kolmas lämmittää vettä vaikkapa aurinkolämmöllä käyttäen näin sadeveden pesuvetenä.

Muista tosiaan tyhjentää sadevesiastiasi, sillä se voi hajota, jos se jää täyteen vettä sillä jäätyessään vesi laajenee! Olemme testanneet eräänä talvena sadevesitynnyrimme lujuutta ja jätimme sen täyteen vettä ja kappas vaan, kyllä se kivasti halkesi ?

Jos sulla on vedenohjain, jolla olet liittänyt sadevesitynnyrin ränniin, niin muista kytkeä vedenohjain talviasentoon. Alta löydät tekniset tiedot kaikista verkkokaupassamme myynnissä olevista vedenohjaimista sekä ohjeet niiden talviasentoon kytkemisestä.

  1. Quattro
  2. Quattro Twist
  3. Rapido Quattro
  4. Filling Device
  5. Filling Device De Luxe
  6. Regendieb
  7. Regendieb De Luxe
  8. Speedy
  9. Lehtivahti

Ensimmäistä kertaa elämässäni istutin kukkasipuleita! En siis ole mikään puutarhaihminen sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka olen alan koulutkin käynyt. Tykkään enemmän helppohoitoisesta ja luonnonmukaisesta puutarhasta mutta nyt sain ystävältäni sipuleita ja laittelin ne maahan. Kukkasipulit onkin parasta istuttaa syys-lokakuussa, kun ilmat ja maa ovat viilenneet. Näin sipulit ehtivät juurtua, mutteivat lähde enää kasvuun. Sopiva istutussyvyys on 1,5 x sipulin korkeus.

Puutarhan syystyöt voi ajatella olevan eräänlaista terapiaa eikä näistä kannata stressata – hyvillä vinkeillä pääset alkuun! Olis kiva kuulla, mitä sun syysrutiineihin kuuluu – kommentoi vapaasti, ehkäpä saamme uusia vinkkivitosia!

PS: Tynnyrimiehen vaimolla on toinenkin ”rooli” nimittäin toimia Patamiehen rouvana ja sillä hän kirjoitti puutarhahommien välissä maistuvan jälkkärireseptin, jonka löydät täältä.

8 Replies to “Puutarhan syystyöt”

    1. Moikka Anne!
      Kiitos kiitos!
      Mukavaa talven odotusta!
      T: Tynnyrimies ja vaimonsa

  1. Olipa helposti luettavia vinkkejä miten pihaa ja kasveja tulisi hoitaa ennen talven tuloa ja mitä tulisi tehdä keväällä, että kasvit voivat hyvin. Kiitos.

    1. Hei Sari!
      Olipas kiva kuulla, että vinkeistäni oli hyötyä!
      Mukavaa talven odotusta
      T: Tynnyrimiehen vaimo

  2. Hyviä vinkkejä. ?
    Ja tosiaan mitä paremmin jaksat puuhastella nyt syksyllä, sitä kivempi on keväällä taas uusi pihakausi aloittaa. Ja nopeammin pääsee nauttimaan pihan kauneudesta. ?⚘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *