Porin Piha ja Puutarha -messut Tynnyrimiehen vaimon silmin
Tänään Tynnyrimiehen vaimo puki niin sanotusti messukengät jalkaan ja suuntasi Porin Piha ja Puutarha -messuille. Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun Tynnyrimiehen vaimo lähti hakemaan pihaideoita reissun päältä. Pari vuotta sitten kävin myös kurkkaamassa, miltä näyttää Tallinnan puutarhamyymälä Hortes.
Ajatuksena tänään oli lähteä hakemaan keväistä inspiraatiota, uusia pihaideoita ja ehkä jotakin sellaista, mikä saisi oman pihan taas näyttämään vähän enemmän Paratiisilta ja vähän vähemmän siltä, että tuuli on valinnut sen harjoittelukentäkseen.
Lisäksi minulla oli tärkeä tehtävä.
Ystäväni Anne, eli Pihanainen Säkylästä, ei itse päässyt messuille, joten lupasin katsella hänen puolestaan ideoita pieneen kesäkeittiöön, patioon, grillikatokseen ja edullisiin kattoratkaisuihin. Ei siis mitään pientä puutarhakävelyä, vaan melkeinpä virallinen piha-agentin tehtävä.
Missä olivat ruukut, sadevesitynnyrit ja kaikki muu ihana?
Täytyy nyt sanoa ihan rehellisesti, että ihan valtavaa ahaa-elämystä Porin Piha ja Puutarha -messut eivät tällä kertaa tarjonneet.
Koneita ja laitteita oli kyllä todella paljon. Katto- ja rännifirmoja oli useampi. Niistäkin varmasti moni löysi etsimänsä, varsinkin jos mielessä pyörii sadevesijärjestelmä, kattohuolto tai jokin isompi piharemontti.
Mutta minä katselin vähän toisenlaisella silmällä.
- Missä olivat kauniit ruukut?
- Missä olivat pienet piharakenteet?
- Missä olivat sadevesitynnyrit?
Siinä kohtaa Tynnyrimiehen vaimon sisäinen messukello kilahti. Olisikohan meidän hetkemme osallistua Porin Piha ja Puutarha -messuille vuonna 2027?
Sillä jos messuilla on rännejä, sadevesijärjestelmiä ja piharakentamista, mutta ei yhtään kunnollista sadevesitynnyriä, niin eikös siinä ole jo tynnyrin mentävä reikä+ pieni vinkki? Kun ränneistä kerran puhutaan, niin seuraava luonteva ajatus on tietenkin sadevesi. Kannattaa muuten lukaista, miksi sadevedet kannattaa ottaa hyötykäyttöön.
Anne, muutama idea löytyi sentään!
Vaikka messujen tarjonta ei aivan lähtenyt laukalle, muutaman idean sain kuitenkin bongattua Anne-ystävääni ajatellen.

Kesäkeittiöön ja patioon liittyen messuilla näkyi joitakin ratkaisuja, joista voisi napata ajatuksenpoikasia omaan pihaan. Välillä kyse ei olekaan siitä, että löytäisi valmiin ratkaisun suoraan mukaan kannettavaksi. Joskus riittää, että näkee jonkin materiaalin, katoksen mallin, tulipaikan sijoittelun tai penkin, ja siitä lähtee ajatus kulkemaan.
Pihaideoissa on sama juttu kuin rikkaruohoissa. Kun yksi pääsee alkuun, kohta niitä on jo monta.
Toivottavasti Pihanainen saa näistä kuvista ja havainnoista edes vähän apua oman kesäkeittiön ja pation suunnitteluun. Säkylään pitäisi saada sellainen paikka, jossa voi keittää kahvit, paistaa jotakin hyvää ja istua iltaa ilman, että jokaista tuulenpuuskaa tarvitsee ottaa henkilökohtaisesti.
Kölnin minttu, uusi tuoksuva tuttavuus
Yksi oma pieni messulöytöni oli Kölnin minttu.
En ollut siihen aiemmin törmännyt, mutta olipas siinä erikoinen tuoksu! Ei sellainen perinteinen “purkkapastilli ja mojito” -minttu, vaan jotenkin pehmeämpi, vähän parfyyminen ja erikoisella tavalla vanhanaikaisen viehättävä.
Lehdetkin olivat kauniit, joten tämähän menee ehdottomasti testiin tänä kesänä.
Puutarhassa on aina tilaa yhdelle uudelle kasville. Tai no, ainakin teoriassa. Käytännössä tilaa tehdään sitten siirtämällä jotakin muuta vähän sivummalle ja selittämällä itselle, että kyllä tämä tähän mahtuu.
Tiesitkös, että Kölnin minttu tunnetaan myös sitruunapiparminttuna, ja sitä kutsutaan tuoksunsa vuoksi ”eau de cologne” -mintuksi. Jo nimi kuulostaa siltä, että yrttipenkkiin tulee pieni ranskalainen parfyymiosasto.
Päivän lämpimin kohta löytyi Parkanosta
Messupäivän parasta antia oli kuitenkin vanhojen tuttujen tapaaminen! Oli ihana nähdä Parkanosta Ikitaito Oy:n Reijo ja Anja. He ovat juuri sellaisia ihmisiä, joiden kohtaamisesta tulee AINA hyvä mieli jo ennen kuin ehdit kunnolla edes kysyä kuulumisia. Sydämellisiä, lämminhenkisiä ja osaavia ihmisiä.
Ja ne tuotteet!
Meidän omaan tuuliseen Paratiisiin sopisi aivan loistavasti heidän tuolinsa ja nuotiopaikkansa. Sellainen paikka, jossa voisi istua vähän paremmassa suojassa, katsella merelle ja antaa kahvikupin lämmetä käsissä.
Tai no, realistisesti ajatellen pitää kahvikupista kiinni kaksin käsin, ettei tuuli vie sitä naapurin tontille.
Tänne meille tarvittaisiin pihalle juuri sellaisia ratkaisuja, jotka eivät ole vain kauniita, vaan myös käytännöllisiä. Tuulisessa paikassa oppii nopeasti arvostamaan kalusteita, jotka pysyvät siellä, mihin ne on laitettu.
Ja sitten vielä vähän kirppisonnea!
Messujen jälkeen päätin vielä pyörähtää Porin SPR:n Kontti -kirppiksellä. Ja sieltähän se löytö sitten osuikin kohdalle!
Kaksi irrallista aurinkopetien tyynyä, joissa on paino toisessa päässä. Juuri sellaiset, joita meidän aurinkopedit ovat kaivanneet. Ei mitään turhaa hörhelöä, vaan käytännölliset, siistit ja juuri sopivat.
Hinta: 4,50€/ kpl.
Siinä kohtaa sisäinen kirpputorihaukkani teki pienen voitonkierroksen.
Nyt enää tarvittaisiin se pieni yksityiskohta, että tuuli lakkaisi. Sitten voisin asetella tyynyt aurinkopedeille, ottaa kupin kahvia ja kuvitella olevani jossakin välimerellisessä puutarhassa.

Todellisuudessa istuisin villasukat jalassa takki päällä ja miettisin, miksi Suomessa kevät on aina vähän kuin arpajaiset, joissa palkintona voi olla aurinko, räntä tai molemmat saman vartin aikana.
Messujen jälkeen jäi kyllä yksi ajatus kytemään…
Vaikka messut eivät tällä kertaa täysin täyttäneet pihaihmisen inspiraatiokoria, kotiin jäi silti pyörimään yksi aika kiinnostava ajatus. Porin Piha ja Puutarha -messuilla voisi hyvinkin olla paikka myös Tynnyrimiehelle.
Sadevesitynnyri ei ole vain käytännöllinen pihatuote. Se on osa pihan kokonaisuutta. Se liittyy ränneihin, kattoihin, kasteluun, kesäkukkiin, hyötytarhaan, ruukkuihin ja siihen ihanaan ajatukseen, että sadevesi otetaan talteen eikä päästetä sitä vain kiireellä karkuun.
Ja jos messuilla kerran puhutaan pihoista, katoksista, ränneistä ja puutarhoista, niin miksei siellä puhuttaisi myös kauniista sadevesitynnyreistä?
Ehkä vuonna 2027 Tynnyrimiehen vaimo ei enää kuljekaan messuilla pelkkänä messuvieraana. Ehkä silloin seison itse siellä osastolla, sadevesitynnyrin vieressä, kertomassa miksi sadeveden kerääminen on paitsi fiksua, myös yllättävän kaunista.
Ja jos oikein hyvin käy, Annekin pääsee silloin mukaan.
Mikäli oma pihasi on vielä enemmän haavekartta kuin valmis Paratiisi, kannattaa lukea myös aiempi artikkeli Puutarhan suunnittelu – mitä ottaa huomioon? Siinä käydään läpi, miten pihan eri elementit, kasvit, vedenhallinta ja sadeveden kerääminen kannattaa huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Ja jos olet Säkylästä tai lähialueilta, niin otapa yhteyttä Anneen eli Pihanaiseen, joka laittaa sun piha-asiat kuntoon alta aikayksikön!
Kiitos Porin Piha ja Puutarha -messut!





