Luodon Siirtolapuutarhan Kevätmarkkinoilla

Tule tutustumaan ja osallistumaan arvontoihin!

Porin Hevosluodossa sijaitsee Luodon Siirtolapuutarha eli siis noin kolmen kilometrin päässä kauppatorilta. Alue kuuluu Porin kansalliseen kaupunkipuistoon. Siirtolapuutarha on perustettu vuonna 1946.

Alueella on 95 mökkipalstaa, joiden koko on 330 m2. Koko siirtolapuutarhan pinta-ala on noin 7 ha.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää puutarhaviljelyksen harrastusta ja taitoa jäsentensä keskuudessa. Yhdistyksen jäsenet järjestävät alueella erilaisia tapahtumia, joita ovat esimerkiksi juhannusjuhla, onkikilpailut, kisa- ja kerhopäivät, avoimet puutarhat -tapahtuma sekä kesäkauden päättäjäiset eli venetsialaiset.

Tänä keväänä siirtolapuutarhayhdistys järjestää Kevätmarkkinat eli Luodon Siirtolapuutarhan Kevätmarkkinoilla voit tutustua mm.

  • Ilmalämpöpumppuihin ja lämminvesivaaraajiin, joita esittelee Porin VK-lämpö
  • Akku- ja robottiruohonleikkureihin, joita esittelee Porin Konekeskus
  • Katto- ja ulkovuoriremontteihin, joita esittelee Pohjansepät
  • Amppelikukkiin, joita esittelee Isokallion taimi & vihannes

Ja tottahan toki paikalla olemme me! Otamme mukaan sadevesitynnyrit jalustoineen, vedenohjaimet, ruukut ja puutarhakalusteet sekä Patamiehen valikoimista kolmijalkapadat.

Meidän ”tontilla” myös arvonta, jossa arvotaan 50 litrainen sadevesitynnyri jalustalla ja vedenohjaimella sekä Patamiehen kolmijalkapata, joten kannattaa ehdottamasti poiketa!

Luodon Siirtolapuutarhan Kevätmarkkinoilla lauantaina 14.5.2022 pääset tutustumaan mm. Tynnyrimiehen tuotteisiin

Tapahtuma-aika

Lauantai 14.5.2022 klo 12 – 15. Toivotaan hyviä kelejä – tervetuloa! Tavataan siis Luodon Siirtolapuutarhan Kevätmarkkinoilla Porin Hevosluodossa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.